Herään iltapäivällä kello kaksi, ja ajattelen heti sinua. Huokaisten siirrän hiukset silmiltäni ja nousen istumaan. Katson poissaolevana reisiäni jotka leviävät kuvottavasti sängylle istuessani. Sänky menee kuopalle ja lakana ryttyyn. Pilaan aina kaiken.
En tahtoisi syödä mutta syön silti. 240 kaloria tänään. Läski sika. Haluaisin olla pieni ja siro, keijumainen. Mutta ethän kerro kenellekään, ethän? Muut yrittävät tehdä minusta lihavan, paikasta toiseen vaappuvan maavalaan. En tahdo olla sellainen. En näytä kauniilta kurvikkaana ja pehmoisena, toisin kuin eräät.
Ahdistus puristaa rintaa, on paha olla. Hengittäminen on vaivalloista enkä osaa pysyä paikallani. Kaipaan kylmän veitsen tunnetta ranteeni ohutta ihoa vasten. Kaipaan sitä hetken helpotusta. Kenties ikuista helpotusta, jos vaikka vahingossa onnistuisin kuolemaan.
En tiedä.
Eihän minun pitäisi kuolla, en voi jättää sinua yksin. Enkä jätäkään koska olen vahva. Tai ainakin haluaisin olla.
Silti tämä paha energia sisälläni ei hälvene.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti