Jopa kiva päivä

Punanen tukka!!! <3 Rakastan~ Korostaa silmien väriä jännästi. Vastavärit ftw. Miks mä en tajunnut aiemmin että punapäillä on aina hauskempaa? :D Heti paljon pirteempi olo itelläkin kun on räikeempi pää.



Oon syönyt tänään suht vähän ja terveellisesti (ainoa mikä kaduttaa oli sokerillinen energiajuoma D:), aamupaino oli 69,5 ja oon kohtuullisen tyytyväinen itseeni. Kunhan en illalla sorru taas mässäämään niin tän voi virallisesti julistaa hyväksi päiväksi. XD


Junassa/bussissa istuminen on hemmetin ihanaa, pitäisi tehdä sitä useammin. Kivan rentouttavaa kun voi vaan kuunnella musiikkia ja katsoa kun maisemat vilisee ohi. Saa rauhassa ajatella ja istua vain. :)

Äitikään ei inissyt mitään vaikka ostin kaupasta kalliin salaatin ja kevytsorbettia. Ihme ja kumma. Mutta oon tosi iloinen. :)

Ainoo mikä nyt vituttaa on tää darrahtava päänsärky ja julmeton Hannanpuutostila. :D

Mielialanvaihteluita

Tää päivä on kyllä ollut niin outo ettei mitään rajaa. Tai no, aika normipäivä tavallaan mutta niin normi mulle että menee jo häröksi.
Oon istunut koko päivän koneella vaan ja mielialat on vaihdelleet niin naurettavan pahasti laidasta laitaan että melkein itkettää. Välillä on ollut tosi hyvä fiilis, välillä oon taas ollut niin maassa ettei muusta väliä.
Tää on ihan vitun hirveetä kun tulee tällaisia moodswingejä ilman näkyvää syytä.

Juuri nyt mua ahdistaa katsoa kuvia laihoista ja kauniista ihmisistä, kun tunnen itseni yksinkertaisesti niin lihavaksi ja kuvottavaksi etten kestä. Oon syönyt tänään 2 mandariinia ja 1½ kipollista kaurapuuroa kaakaojauheen kera. Paino junnaa 69-70:ssä kun oon syönyt viimeset pari viikkoa kuin joku helvetin sika ja sekös ahdistaa. Haluisin vaan äkkiä siihen 65:n.. :( Ja siitä 60:n ja 55:n... :(

the transformation has begun

Döhöhöhö. Tukka ja läväri on ny siin.
Eilinen meni ihan päin persettä, iski angsti ja piti lähtee terveyskeskukseen. Vieläkin on vähän nihkee olo mut sain vihdoin ja viimein uusittua ainakin lääkkeiden reseptin ja tälleen... Väsyttää aivan hellllllvetisti.

Agyness Deyn

Pitäisi leikata hiukset, alkaa palaa käämi tän pehkon kanssa... Sit vois blondatakin kun sais rahaa taas. :P
Agyness Deyn on niin ihana. <3 Hiukset, kasvot, kroppa, kaikki... Ois niin ihanaa näyttää tolta. :( Mutta kun pitää olla a) lässähtänyt ja väärän värinen tukka b) paska iho c) liian iso kroppa. ARGH. Miksen voi olla söpö ja hintelä poikatyttö? Ihan kuin olisin syntynytkin jo ihan vääränlaiseen kroppaan... En jotenkin tuu toimeen näiden kurvien ja makkaroiden kanssa. Ei mulla mitään oo sitä vastaan jos muilla on makkaraa, kurvia ja jotain mistä ottaa kiinni mutta itselläni en kestä sitä. Paitsi että on pakko kun laihtuminen on niin saatanan vaikeaa. Ainakin ilman överiksi vetämistä. Mut joo, kyl mä pystyn siihen!

Yö

En meinaa millään saada unta. Tai siis, lähinnä mua ei huvita yhtään nukkua. :( kävin äsken röökillä ja nyt istun vessassa. Päässä pyörii taas miljoona asiaa ja ajatuksista on vaikeaa saada selvää. Outo olo jotenkin, tuntuu vaan ettei jaksaisi taas mitään ja ahdistaa kun oon lihonut niin vitusti. Kelasin et pitäis ottaa vaan maanantait punnituspäiviksi, kun jos joka päivä juoksee vaa'alla niin tulee vaan turhaa hepulointia ja paranoiaa nestepainosta... Mut joo, kai sitä vois koittaa nukkua...

Ahdistaa

Jotenkin outo olo. Todella vaikeaa olla paikallaan ja pysyä rauhallisena. Toissayönä iski taas epämukava harha. :/ Olin nukkumassa siinä olkkarin sohvalla. Tai no, nukkumassa ja nukkumassa, maannut jotain pari tuntia hereillä kirjoittamassa siinä....
Näytti kuin seinät olisi olleet vinossa, koko huone ihan vääristynyt. Olkkari pieneni silmissä, tuntui kuin seinät olisi liikkuneet hetki hetkeltä lähemmäksi. Jostain kuului valuvan veden ääni ja narinaa, tuntui kuin talo olisi ollut ratkeamassa liitoksistaan.
"Jos huudat, särjen sinutkin!"
En päästänyt pihaustakaan.
Se ei ollut unta, ei loppunut nipistämällä eikä vaikka miten yritin herätä. Jonkin ajan päästä kaikki vain oli taas ennallaan, istuin edelleen sohvalla ja tärisin pelosta. Nihkeitä tuollaiset... :/

Lisäys edelliseen

Toisaalta olen myös sitä mieltä, että jokainen luo oman todellisuutensa. Kristitylle heidän uskonto on totta, ja en voi kiistää sitä vain sillä perusteella että en itse usko siihen. He elävät omien periaatteidensa mukaan aivan niin kuin minäkin, ja muiden uskontokuntien kanssa ihan sama juttu. En tuomitse ihmistä pelkän uskonnon perusteella, mutta sen perusteella kylläkin MITÄ pointteja ottaa esimerkiksi kirjauskonnoista osaksi omaa arkielämäänsä.

Hengellisyydestä

En ole varsinaisesti uskonnollinen ihminen, mutta hyvin hengellinen kyllä. Toiset ammentavat vaikeina aikoina voimaa uskosta jumalaan, minä taas saan sitä uskosta luontoon ja elämän jatkumiseen. Kun katson ulos ikkunasta, näen muutakin kuin kaljuja puita ja ostoskeskuksen valot. Näen tuulen, näen tunnelman, näen uskomatonta voimaa ja taikuutta.

Uskon, että kaikki maailman olennot ja asiat liittyvät jotenkin toisiinsa, kuin partiolaistytöt naruun metsäretkellä. Jokin yhdistää meitä kaikkia. Elämme planeetalla nimeltä Maa. Elämme. Tunnen usein suunnatonta yhteenkuuluvuutta jopa ruohon kanssa. En itsekään tiedä miten se on mahdollista, mutta tuntuu hyvältä tietää että kuulun johonkin. Kuulun tähän maailmaan, tähän nimenomaiseen paikkaan. Ja vaikka huono hetki kohtaisi, niin tiedän, että elämän kiertokulku jatkuu ja seuraava päivä saattaa taas olla täysin erilainen. Tämä ajatus on saanut itsemurhahaaveeni jäämään melko hyvin taka-alalle.

Toisaalta uskon myös jälleensyntymään. Tai jotenkin siihen, että kaikki ovat yhtä. Sekä elävät että kuolleet. Että olemme palasia jotain suurempaa. Ei jumalaa, joka katsoisi maailmaa ulkopuolelta. On vain maailma ja me. Koko olemassaolo on jumalani, ja elämän ihme suurin taika kaikista. Ja nekin vanhat jumalat, joihin tavallaan uskon, ovat hekin osa tätä kokonaisuutta. Elämän kauneuden, karuuden ja tunteiden ruumiillistumia. Ilmiöitä, jotka ihmisen on helpompi ymmärtää tässä muodossa.
Kyllä, olen nähnyt asioita joita pidän uskonnollisina kokemuksina. Kyllä, tunnen vahvan yhteyden kelttijumaliin. Kyllä, omalla tavallani uskonkin heihin, sillä uskon ilmiöihin joita he edustavat - kuten kuolemaan, valoon ja rakkauteen.

Uskon siihen mitä omin silmin näen. Ja taiteilijana näen melko paljon asioita mihin monet eivät kenties kiinnitä huomiota. Kuten siihen, että kaikki vaikuttaa kaikkeen. Kukat huojuvat tuulen tahdissa, ne ovat vuorovaikutuksessa keskenään, rinnakkaisvoimia. Ja kaikki, joka voi vaikuttaa johonkin - eli kaikki - on myös minun mielestäni jollain tasolla sielukasta, ei pelkkää tyhjää kuorta. Uskon, että jokaisella hiekanjyväselläkin on osansa tässä maailmakaikkeudessa, oma tehtävä, sillä muuten niitä ei olisi.

Toisinaan minulla on taipumusta jopa nähdä asioiden henkiä. Tai ei varsinaisesti nähdä, vaan aistia. Kun kesäisin istun puun juurella lukemassa tai valokuvaamassa, voin tuntea puun rauhallisen ja kiinteän läsnäolon. Se tuo turvaa, tiedän että minulla on jotain mihin tukeutua jos askeleeni lipeää kalliolla. Aivan kuin se puu kuiskaisi "Olen tässä, jos tarvitset minua". Minulla on luonnossa liikkuessani hyvin turvallinen olo, sekä innostunut. Rakastan sitä, kun aina löydän jotain uutta ja ihmeellistä tästä maailmasta, kuinka opin uusia asioita. Rakastan sitä, miten tässä maailmassa on niin paljon nähtävää, ettei tekeminen lopu ikinä kesken. Rakastan katsoa maailmaa lapsen silmin, ja huomata kun lehdet vaihtavat syksyllä väriä, tai miten syreenin mesi maistuu makealta.

Koko maailmankaikkeus on minussa, sielussani. Minä olen maailmankaikkeudessa.

Huomenta perkele

Aamuahdistus, peruttu terapiareissu, nuhanpoikanen ja julmetunmoinen nälkä. Vituttaa kun en oo vissiin saamassa niitä snakebitejä pitkään aikaan kun rahat on niin saatanan tiukilla ja tälleen. :( no, pitää kysyy jos joululahjaks sais pari euroa vaikka niin vois sit miettiä. Onhan se joulu kuitenkin jo ensi kuussa.. :)
Vituttaa vaan just nyt ihan kaikki kun kaikki tuntuu menevän pieleen, pienetkin asiat häiritsee (jälleen yksi persoonallisuushäiriön vammapuolia, pienetkin asiat ottaa ihan saatanasti päähän).

pro reality

En pääse sängystä ylös vatsakivuiltani

sormeni haisevat edelleen oksennukselta

samoin hengitykseni

hampaitani vihloo

Kovaa vauhtia homehtuvien tiskejen ja bioroskiksen haju

leijailee makuuhuoneeseen asti

lattialla lojuu astioita ja karkkipapereita

muistuttamassa heikoista hetkistäni

Bulimiassa ei ole mitään kaunista.

Pieni on kaunista

Mitäs sitä kieltämäänkään. Tahdon olla luurangonlaiha, olen jo pitkään tahtonut - ja laihtunutkin lähemmäs 15 kiloa. Tällä hetkellä yritän piilotella tätä ruokavammailua vanhemmiltani, mutta olen jo itse hyväksynyt sen tavallaan osaksi itseäni. Täällä blogissakin tulen siis varmaan jauhamaan kyseisestä aiheesta, eli toivottavasti ketään ei häiritse se. Olen edelleen tosiaan normaalipainoinen (173/68), mutta haluaisin olla alipainoinen, 55 kiloa... Painoindeksini olisi silloin juuri 18,4, eli hikisesti alipainon rajan tuolla puolen. Toivon että osaan olla tyytyväinen sitten kun tuohon painoon pääsen, vaikka uskon että näen vielä silloinkin itseni lihavana... :P

Semmoinen olo on etten tuu taaskaan saamaan unta koko yönä mutta oikeestaan se ei häiritse. Nyt on just sellainen hyvä kirjoitusfiilis päällä, niin miksikäs sitä ei sitten kirjoittaisi kun se kerrankin onnistuu. ;) Ja kun ei mulla tässä siinäkään mielessä hätää ole että univelkaa ehtisi kauheasti kertymään, nukuin koko päivän ja on viikonloppu ja sen ylikin aikaa kääntää rytmi taas kohdilleen. Sitten kun sairasloma loppuu 18. päivä, niin haen varmaan johonkin työkkärin pajoille tai sitten aikuislukioon hoitamaan niitä muutamia kursseja pois alta... Sellainen fiilis että tarvitsisi taas jotain tekemistä, kun uhkaa taas tää elämä mennä tähän että nukun ja syön ihan miten sattuu ja istun vaan himassa dataamassa tai oon kavereiden kanssa ryyppäämässä. Ei sillä etten tästä elämäntyylistä tykkäisi, mutta ikävä kyllä sillä ei vaan elä. :D Pitäis saada joko duunia tai opintotukea niin sais pidettyä tän kämpänkin tässä eikä kaikki ihan karkaisi käsistä.

...

Epävakaa persoonallisuushäiriö osaa joskus olla tosi perseestä ja vaikeuttaa ihan arkielämääkin... Ihan tosi, 5 minuuttia sitten olin ihan hyperaktiivinen ja iloinen, ehkä viisi minuuttia sen jälkeen sorruin viiltelemään ja pohtimaan yliannostusta...
Outoa saatana.

Edelleen tekisi mieli survoa kurkusta alas kasa lääkkeitä, oksennuksenhajuisin sormineni, mutta taidan jättää väliin koska olen velvollisuudentuntoinen ihminen. Huomenna on terapia, ja muutenkin... jos sitten tulee otettua IHAN liikaa niitä nappeja niin ei ole kivat seuraukset silläkään. Ei minun, eikä varsinkaan läheisteni kannalta. En tahdo satuttaa heitä.
En ole tarpeeksi itsekäs vetääkseni övereitä juuri nyt.

Ärsyttää kyllä se huominen terapia ja sitä seuraava Espoonreissu, ja Tallinanreissu myöskin... Menee niin hitosti aikaa siihen että näen Hannan taas uudelleen... On jo nyt kamala ikävä häntä. Yksi ihanimmista ihmisistä jonka tiedän, olen ihan rakastunut. <3 Olen jo nyt alkanut miettiä, että voisin oikein mielelläni elää hänen kanssaan niin kauan kuin aika vain salliin. Haluan hänet tulevaisuudessa aamukahvipöytääni ja pyykkipäivään. Kaikkiin arkisiinkin asioihin, päiviä kaunistamaan. <3 Hän on tällä hetkellä suurin syyni elää, ja on tuonut minulle niin paljon iloa niin pienillä asioilla että sitä on ulkopuolisen todella vaikeaa tajuta.

Kuuntelen juuri Jenni Vartiaisen Ihmisten edessä-kappaletta ja itken. Itken sen kauneutta ja sitä miten ikävöin H:ta, miten haluaisin vain rutistaa hänet syliini, ja kävellä vain kaupungilla, käsi kädessä.

Prkl.

Tekee perkeleesti mieli ahmia, viiltää ja olla kaikin puolin sairas ja vinksahtanut. Kieroutuneen hyvä olo, kun en yksinkertaisesti osaa tuntea juuri mitään nyt. Paitsi sen että on ikävä H:ta... <3
Äiti ei suostu siirtämään rahaa ja se vähän vituttaa... Koitan nyt suostutella sen kun ei tosiaan oo tupakkaa eikä oikeastaan yhtään mitään muutakaan.

Tänään on ollut aivan helvetin outo päivä, enkä oikein tiedä onko ollut edes hyvässä mielessä. Olen ensinnäkin nukkunut käytännössä koko päivän, vain kolme tai neljä tuntia kävin hereillä joskus päivällä... H on kipeänä kotona, ja kuten jo aiemmin mainitsin niin kaikki on loppu ja rahat on loppu.. Nyt ei sitten tietenkään nukuta ollenkaan kun oon koko päivän hirsiä vedellyt, ja ei kauheesti kyllä himota valvoa ilman röökiä. Perkele.

Kauhee kun tekisi mieli kirjoittaa kaikesta maan ja taivaan välillä mutta pää on yhtä tyhjä kuin jääkaappi tällä hetkellä. Lievästi vituttaa tämmöinen.

Tyhjä tupakka-aski, tyhjä jääkaappi, tyhjä pankkitili, tyhjä vatsa, tyhjä sielu.

It's a secret

Herään iltapäivällä kello kaksi, ja ajattelen heti sinua. Huokaisten siirrän hiukset silmiltäni ja nousen istumaan. Katson poissaolevana reisiäni jotka leviävät kuvottavasti sängylle istuessani. Sänky menee kuopalle ja lakana ryttyyn. Pilaan aina kaiken.
 
En tahtoisi syödä mutta syön silti. 240 kaloria tänään. Läski sika. Haluaisin olla pieni ja siro, keijumainen. Mutta ethän kerro kenellekään, ethän? Muut yrittävät tehdä minusta lihavan, paikasta toiseen vaappuvan maavalaan. En tahdo olla sellainen. En näytä kauniilta kurvikkaana ja pehmoisena, toisin kuin eräät.

Ahdistus puristaa rintaa, on paha olla. Hengittäminen on vaivalloista enkä osaa pysyä paikallani. Kaipaan kylmän veitsen tunnetta ranteeni ohutta ihoa vasten. Kaipaan sitä hetken helpotusta. Kenties ikuista helpotusta, jos vaikka vahingossa onnistuisin kuolemaan.
En tiedä.

Eihän minun pitäisi kuolla, en voi jättää sinua yksin. Enkä jätäkään koska olen vahva. Tai ainakin haluaisin olla.
Silti tämä paha energia sisälläni ei hälvene.