Hengellisyydestä

En ole varsinaisesti uskonnollinen ihminen, mutta hyvin hengellinen kyllä. Toiset ammentavat vaikeina aikoina voimaa uskosta jumalaan, minä taas saan sitä uskosta luontoon ja elämän jatkumiseen. Kun katson ulos ikkunasta, näen muutakin kuin kaljuja puita ja ostoskeskuksen valot. Näen tuulen, näen tunnelman, näen uskomatonta voimaa ja taikuutta.

Uskon, että kaikki maailman olennot ja asiat liittyvät jotenkin toisiinsa, kuin partiolaistytöt naruun metsäretkellä. Jokin yhdistää meitä kaikkia. Elämme planeetalla nimeltä Maa. Elämme. Tunnen usein suunnatonta yhteenkuuluvuutta jopa ruohon kanssa. En itsekään tiedä miten se on mahdollista, mutta tuntuu hyvältä tietää että kuulun johonkin. Kuulun tähän maailmaan, tähän nimenomaiseen paikkaan. Ja vaikka huono hetki kohtaisi, niin tiedän, että elämän kiertokulku jatkuu ja seuraava päivä saattaa taas olla täysin erilainen. Tämä ajatus on saanut itsemurhahaaveeni jäämään melko hyvin taka-alalle.

Toisaalta uskon myös jälleensyntymään. Tai jotenkin siihen, että kaikki ovat yhtä. Sekä elävät että kuolleet. Että olemme palasia jotain suurempaa. Ei jumalaa, joka katsoisi maailmaa ulkopuolelta. On vain maailma ja me. Koko olemassaolo on jumalani, ja elämän ihme suurin taika kaikista. Ja nekin vanhat jumalat, joihin tavallaan uskon, ovat hekin osa tätä kokonaisuutta. Elämän kauneuden, karuuden ja tunteiden ruumiillistumia. Ilmiöitä, jotka ihmisen on helpompi ymmärtää tässä muodossa.
Kyllä, olen nähnyt asioita joita pidän uskonnollisina kokemuksina. Kyllä, tunnen vahvan yhteyden kelttijumaliin. Kyllä, omalla tavallani uskonkin heihin, sillä uskon ilmiöihin joita he edustavat - kuten kuolemaan, valoon ja rakkauteen.

Uskon siihen mitä omin silmin näen. Ja taiteilijana näen melko paljon asioita mihin monet eivät kenties kiinnitä huomiota. Kuten siihen, että kaikki vaikuttaa kaikkeen. Kukat huojuvat tuulen tahdissa, ne ovat vuorovaikutuksessa keskenään, rinnakkaisvoimia. Ja kaikki, joka voi vaikuttaa johonkin - eli kaikki - on myös minun mielestäni jollain tasolla sielukasta, ei pelkkää tyhjää kuorta. Uskon, että jokaisella hiekanjyväselläkin on osansa tässä maailmakaikkeudessa, oma tehtävä, sillä muuten niitä ei olisi.

Toisinaan minulla on taipumusta jopa nähdä asioiden henkiä. Tai ei varsinaisesti nähdä, vaan aistia. Kun kesäisin istun puun juurella lukemassa tai valokuvaamassa, voin tuntea puun rauhallisen ja kiinteän läsnäolon. Se tuo turvaa, tiedän että minulla on jotain mihin tukeutua jos askeleeni lipeää kalliolla. Aivan kuin se puu kuiskaisi "Olen tässä, jos tarvitset minua". Minulla on luonnossa liikkuessani hyvin turvallinen olo, sekä innostunut. Rakastan sitä, kun aina löydän jotain uutta ja ihmeellistä tästä maailmasta, kuinka opin uusia asioita. Rakastan sitä, miten tässä maailmassa on niin paljon nähtävää, ettei tekeminen lopu ikinä kesken. Rakastan katsoa maailmaa lapsen silmin, ja huomata kun lehdet vaihtavat syksyllä väriä, tai miten syreenin mesi maistuu makealta.

Koko maailmankaikkeus on minussa, sielussani. Minä olen maailmankaikkeudessa.